Rööperin sydämessä, Punavuorenkadun perinteisessä ravintolatilassa on uusi yrittäjä nimeltään Lupolo. Sinne suuntasimme viikonloppuna frendien kanssa syömään suurin odotuksia, sillä paikan nettisivut ja viidakkorumpu olivat antaneet luvan varsin positiivisiin ennakotunnelmiin.
Hieman oli tuoreessa mestassa hakua ja konseptin hiomista vielä meneillään, mut hyvää settiä enivei. Tämä näkyi etenkin nuoren salihenkilökunnan skidissä haparoinnissa sekä tuotteiden loppumisesta. Etenkin bissepuolella joutu aika paljon arpoo, ku sen verran moni listalla mainittu bisse oli finito…
Napattiin alkuu erilaisia snadeja starttereita, joista positiivisimman muistijäljen jätti perinteinen suolakurkku, hunaja ja smetanasydeemi. Leipäkin pelitti eli oli huomattavasti keskivertoa laadukkaampaa ja sitä olisin pyytänyt lisääkin, ellei olis arpa osunut pääruokien kohdalla talon karitsaburgeriin eli leipää oli luvassa siinä muodossa ihan kylliksi…
Ja hitto muuten et olikin huolella duunattu ja pirun pätevä sämpylä hampparissa. Muutenkin kyseessä oli ehta gurmeetason burger, jonka välissä mötkötti ahvenanmaalainen karitsanjauhelihapihvi, mehevä satsi lampaanmaitojuustoa ja herkullinen paprikaslaissi. Ja koko komeus oli tällätty ujosti mintulla tvistatun jugurttikastikkeen päälle ja toi kastike komppas nätisti karitsanlihan kanssa. Herkkua! Ja makunautintoa vielä lisäsi kokin valitsema laatuolut (Williams Good Times), joka pelitti annoksen makujen kanssa ihan kybällä.
Loppumärinät suunnataan taas juomien hinnoittelun puolelle. Ei oikein herrasmiehelle mee jakeluun tää etenkin stadissa vallitseva staili, et kaikki ns. laadukkaammat mestat yrittää kyniä pokansa puille paljaille laittamalla juomapuolen katteet ihan tappiinsa. 15 egee tosta gurmeeburgerista oli mielestäni ihan jees, mut ku vinkkulasit alkaa maksaa lähes saman verran niin eihän siinä oo mitään järkeä. Vinkussa neljän kertoimessa on puolet liikaa! Ja sit raflat viel spiidaa, ku jengi imee keittonsa himassa…




