Arkisto | huhtikuu, 2012

Juttutuvan härkäpurilainen – taagii settii!

29 Huh

Käytiin hiljattain rykäisemässä naamatauluun Rapa-Ripan kanssa sellaiset hampparit, et ei meinannu pötsi moista mättöä kestää. Pakko jopa myöntää, et loppu kisakunto kesken noissa lihapeijaisissa, vaik maku oli todellakin kohillaan…

Kyseessä oli Juttiksen lihapainotteiselle sesonkilistalle ilmestynyt härkähampurilainen, jota oli saatavilla kolmea eri kokoa. Tissiposkina otettiin pienin eli tasan 300 grammasella häränjauhelihapihvillä varustettu versio. Saatavilla oli sama sydeemi tuplana tai triplana(!), mut onneks tyydyttiin tohon skideimpään versioon. Siihen ku kuitenkin tuli viel väliin pekonit, majot ja muut sörsselit sekä kylkeen kasa ranuja niin johan sitä oli tossakin ammennettavaa.

Juttiksen jättiburgeri

Aivan pirun pähee makukokemus toi olikin, sillä eipä tosta enää burgeri voi paljon paremmaksi muuttua. Pihvi oli lihaisa ja mukavasti grillatun makuinen. Pekoni ja muut täytteet mehevöittivät kokonaisuutta just passelisti ja makunautinto ei tosiaan loppunut heti kesken. Aivan mahtava annos oli vielä bygattu näyttävästi puureunuksiselle valurautasysteemille ja päälle tökätty pihviveitsi miehekkäästi pydeen. Siis kunnon äijäruokaa, joka vastas komeasti parin kybän hintahuutoonsa.

En tiedä, onks kyseinen mättö yhä tarjolla Siltasaaren herkkukeitaassa, ku niiden nettisivuista ei ota erkkikään selvää. Kandee kuitenkin ravata tonteille tsekkaamaan tilanne. Ja muistakaa mennä appeelle sit maga tyhjänä, sillä tossa todellakin piisaa purtavaa kovempaankin hiukoon!

Avainsanat: , , ,

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

26 Huh

Tuomas Kyrö tunnetaan erinomaisen Mielensäpahoittaja-romaanin kirjoittajana ja nykyään vissiin myös TV-naurattajana. Itse olen diggaillut partanaaman kirjallisista skilsseistä myös kolumien välityksellä esimerkiksi Image-lehdessä ja Hesarissa. Nasevasti on Janakkalan ukkelilla sana hallussa ja aina meikäläisen ikäistä jantteria puhutteleva ja hauskuuttava tulokulma asioihin.

Hyvä ja puhutteleva on Kyrön näkemys maamme nykytilasta myös herran uusimmassa Kerjäläinen ja jänis -kirjassa. Tuossa opuksessa lahjakas kirjailija kuvaa osuvan tarkkasilmäisesti ja lämpimän näkemyksellisesti globalisaation, ihmiskaupan ja oikeistopopulismin laineiden iskeytymistä Suomen rannoille. Kuvaus on etenkin kirjan alkupuolella niin vakuuttavaa, että pisti tällaisen paatuneenkin paksunahan funtsimaan maailman tolaa sekä jamaa astetta empaattisemmalla vinkkelillä.

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis (Siltanen, 2011)

Kerjäläinen ja jänis on eräänlainen manttelinperijä Arto Paasilinnan pääteokselle, 70-luvun puolivälin Jäniksen vuodelle. Kyrön kirja kumartaa tuohin suuntaan niin suurten puitteidensa kuin pienten yksityiskohtiensakin suhteen ja tunnustaa velkansa avoimesti. Välillä tuo kumartelu menee kuitenkin liiaksi nöyristelyksi ja Paasilinnan maneerien heikkouksienkin kopiontiin. Erityisesti Kerjäläinen ja jänis kärsii loppupuolella paasilinnamaisen paisuttelun mukanatuomasta epäuskottavuudesta juonenkehityksen tasolla. Ja tuo jopa ärsyttävän naivistisuuden sävyttämä epäuskottavuus taas kaivaa hiekkaa kaiken muun älyllisyyden alta niin, että teoksen alkupuolella koetut älylliset voimaannushetket menettävät tehonsa sekä tenhonsa.

Tuntuu että Kyrö on ryhtynyt tekemään vakavissaan uransa mestariteosta, mutta sitten on iskenyt rimakauhu kesken leikin, mikä on aiheuttanut alitajuisen lyödään läskiksi -mentaliteetin. Sääli sinänsä, sillä herran kirjalliset näytöt alkavat olla sitä luokkaa, että jossain vaiheessa tuolta suunnalta on lupa odottaa aivan huikeata settiä. Aikaa onneksi on, sillä Kyrö on vanhakantaisesta ja kansallisnostalgisesta mentaliteetistaan huolimatta vielä nuori mies, joka taatusti kypsyy vielä vuosikymmeniä aina vaan paremmaksi ja paremmaksi suomalaisuuden tulkiksi. Hyvää kannattaa odottaa.

Avainsanat: , ,

Ron Zapaca Centenario (23 años) – ”liian hyvä” rommi

22 Huh

Nyt oli ilo maistaa niin hyvää rommia, et pisti jopa funtsimaan oliko toi jo liian nektaria. Kyseessä oli maailmanlaajuisesti hehkutettu tumma Zapaca, joka on niin överin pehmeää ja makeaa, et alko tällainen rautanieluinen karpaasi kaipaamaan kehiin hieman enemmän särmää.

Zapaca! (Huom. rottinkivyö putelin ympärillä. Nice touch!)

Zapacan pehmeys tulee hunajasta, jota on käytetty valmistusprosessissa ja se kyllä maistuu hieman simaisena makeutena. Jopa hieman paahteinen sokerisuus peittää täysin alkoholin maun ja voisin panna ison potin likoon siitä, et tää kelpaisi herkkähipiäisimmällekin kermaperseelle. Maun pumpulinen pehmeys taas tulee pitkästä kypsytyksestä ja jälkimaun vaniljan sekä siirapin häivähdykset tekevät tuliliemestä hieman tyttömäisen.

Hintava liemi on lillunut karibialaisissa (@Guatemala) tynnyreissä 6-23 vuotta ja paikallisen ilmankosteuden tietäen on enkelten osuus ollut varsin mittava. Tämä selittää enemmän kuin hyvin nektarin hinnan, joka on kova muihin rommeihin verrattuna, vaik aika pliisu onki vastaavantasoisten konujen tai viskien rinnalla. Mut kuten sanottu, tää on jo liian makoisa rommi meikäläisen makuun. Kovista Zapacaan kohdistuneista ennakko-odotuksista huolimatta allekirjoittanut liputtaa edelleen vahvasti Matusalemin puolesta!

Avainsanat: , , ,

Lounaskahvila Raiku – silkkaa hyvyyttä!

21 Huh

Nyt ku tuli smyygattua evakkobiksissä ihan Hakiksen torin kulmalla, niin oli mukavan iisi poiketa lounastamaan Raikuun. Ton oon jo aikaisemminkin todennu laatumestaksi ja viimeviikkoinen testikerta osoitti mielikuvan paikkansapitävyyden aukottomasti. Niinpä on aika skidisti sitä tääl blogissakin hehkuttaa.

Raiku (Hämeentie 1)

Harvassa on kantakaupungissa lounaspaikat, joissa saa aidosti niin hyvää kotiruokaa et tekis mutsinikin kateelliseksi. Raiku on ehdottomasti yksi niistä. Kyl taas veti naamarin kirkkaalle messingille, ku lappo lihapullia ja muusia ruokatorvesta ineen. Eikä pahemmin mukissut kettutyttökään, ku pupelsi punajuuri-juustosalaattiaan. Itse asiassa neitokainen hehkutti annostaan sen verran muikein sanankääntein ja ilmein, et sorruin sitä itsekin maistamaan. He-le-ve-tin hyvää oli sekin, pakko myöntää!

Daamin lounassalaatti (punajuurta, fetaa, sinihomejuustoa yms.)

En löydä edes kovalla pähkimisellä muuta negaa nillitettävää Raikun setistä, ku et mölä ja piimä olis hyvä saada pelkän vodan rinnalle juomapöytään. Muuten mennään ihan päräyttävän posilla linjalla kaikkien perusfundamenttien suhteen, ku mestan sijainti on objektiivisesti tsiigattuna täydellinen, tila viihtyisä, posse rennon oloista, palvelu aitoa ja mutkatonta, buffasafka messevää ja annokseen kuuluva kahvi laadukasta. Koko roska noin yhdeksän egen hintaan ja pirun hyvä mieli kaupanpäällisiksi eli annettakoon Raikulle herrasmiehistelijän ylin papukaijamerkki: täydet kymmenen silinterihattua!

Avainsanat: , , ,

Keisarin uuden vaatteet – herrasmiehistelijä Bonnierin lanseeraustilaisuudessa

20 Huh

Kävin eilen sellaisissa kinkereissä, et meni tasan vuorokausi siit toipumiseen. Oli nimittäin herrasmiehistelijäkin saanut kutsun Bonnierin salamyhkäiseen lanseeraustilaisuuteen. Ja kohteliaana miehenä hiippailin paikalle, ku kerran oli kutsuttukin… Fiilis oli ku fisulla kuivalla maalla, ku menin soolona tuonne kauniiden ja rohkeiden keskelle pörräämään. Mut kasvuhan tapahtuu epämukavuusalueella, joten kai tuolla sit kannatti näyttäytyä.

Lanseeraustilaisuus tapahtui aamutuimaan Kluuvin uudistetussa kaupakeskuksessa, jonka yläkertaan aamurähmät silmillä kapusin. Houkuttimena sivistymättömän aikaiseen liikkeellelähtöön toimi kutsussa luvattu Eat & Joy -marketin brekkari. Skidisti tuli huijattu fiilis puseroon, ku näki mitä toi käytännössä tarkoitti. Itse en laske aamupalaksi paria skidiä cocktail-palaa sihijuoman kera nautittuna. Luen tollasen timorätymäiseksi kiusaamiseksi, mut se ei langanlaihoja mallikissoja näyttänyt haittaavan. Hyvin muotikermalle putos skumppa aamutuimaan, kun ite siemailin kuusenkerkkäjuomaa ja kaipailin epätoivoisesti sumppia masiinaan.

Aamupala à la Eat & Joy

Siin sit jäykisteltiin ja kuunneltiin hetki Saimi Hoyerin ja Bonnierin toimarin, Marjaana Toimisen, hypetystä uudesta ja hienosta lehtikonseptista, josta pikapuoliin saisimme kuulla tarkemmin. Itsekkäästi elättelin pienessä mielessäni toiveita uudesta miehille suunnatusta life style -magazinesta, mut turhaahan se oli. Bonnierin väki oli käpyrauhanen punaisena brainstormannu uutta lehtikonseptia ja nyt tulivat sit isosti julkisuuteen megasupergigapäräyttävällä innovaatiolla: tehdään lehti parikymppisille muijille, jotka diggaa muodista ja shoppailusta. WTF, eiks toi oo niiiiin nähty konsepti!? No, Bonnierilla on ihan hyvät näytöt lehtikonseptien onnistuneesta jalkauttamisesta eli kai ne tonkin jo muissa pohjoismaissa tyypatun, Costume-nimellä paiskatun aviisin saa flygaamaan… Kuulluista juhlapuheista päätellen ko. läpyskä myy ku häkä ainakin Norskeissa ja Juutinmaalla. Aika epäreilua kuitenkin, ku miettii et kundeille ei ole oikein mitään järkevää lehteä tarjolla ja friiduille tuutataan aina vaan uutta vaihtoehtoa toisen perään. Luulis et mainosfyrkkakin alkais loppua, ku nollasummapeliä silläkin puolella skulataan.

Silmä- ja korvakarkkia à la Saara Aalto

Paikan lähes ainoana (heterona) karvanaamana olin hetken snadisti pettynyt koko showhun ja hypeen, mut balsamia märkiville haavoilleni oli onneks tarjolla. Sain näet fiilistellä tulevan TVOF-finalistin, Saara Aallon, upeasta laulannasta pariinkin kertaan lanseerausmeiningin väliohjelmana. Ja kyllä tuo kultakurkku tarjosi muillekin kuin pelkälle kuuloaistille hunajaa eli loppupeleissä ihan hyvillä fiilareilla dallasin Kluuvista pihalle. Siit olikin näppärä talsia vislaillen kohti Stockaa uutta The Northern Governors -lättyä noutamaan. Check it out!

Avainsanat: , , , , , , ,

← Vanhemmat artikkelit

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: